Avainsana: Suremisesta

Hiljaisuus ympärilläni sulkee
surulliseen vaippaansa kaikki ne sanat,
joita en kyennyt sanomaan.

En osannut sanoa.

En ainakaan oikein.

Ei saa näyttää heikkoutta.
Ei saa itkeä julkisesti.
Ei saa, ei saa, ei saa…
Tee näin, tee noin,
väännä itsesi vaikka solmuun.

Jatka lukemista “Hauras”

Särjetyn sydämen
viimeinenkään laulu
ei kerro vihasta
vaan kaipauksesta tulla
rakastetuksi.

Vain kevyt tuulen henkäys on elämä,
kuin kaunis uni, joka ei saanut
todeksi tulla. Eksyneen lapsen lailla
harhailen turvaa etsien, löytäen vain
tuhkaa ja raakkuvia variksia.

Hiljaa elämä lipuu pois.
Ei siitä mitään jälkeen jää.
Pian, lailla aamu-usvan,
haihtuu se jo pois.

Minä olen kuin rikottu astia;
Ei pysy minussa edes lapsen nauru.

Yön kylmä henki käy ylitseni.
Kauhuissani, liikkumatta odotan pelastajaa, joka ei saavukaan.
Vapisten nousen ja huomaan, ettei mitään yötä olekaan –
vain synkkien ajatusteni kurja leikki.

Naurussasi minut saa kyyneliin muisto jostakin, minkä menetin kauan sitten.

Muisto silmäkulmastani
poskelle vierähtää.