Rauniot

Kerran minäkin unelmoin. Annoin sieluni lentää korkeuksiin ja näin maailman muotoutuvan edessäni. Silloin kaikkeen liittyi viaton toivo.

Nyt vaellan elämäni sumuisilla raunioilla vain korpit seuranani. Hyväilen murtuneita seiniä ja ihmettelen kuinka kaunista kaikki onkaan.

Hetkeksi pysähdyn muistelemaan sinua: silmiäsi, hymyäsi, kosketustasi. Eivätkä jalkani enää kosketakaan maata.